163/180

Kello on jotain neljä ehkä viis. On vähäsen kuuma (eilen uutisten mukaan jo viidestoista päivä tässä kuussa kun lämpötila on yli 35) niin nukkuminen tapahtuu epämääräisinä kellonaikoina (ok tekosyyt sikseen, oon hereillä koska animen katselmointi on öiseen aikaan vaan niin paljon tunnelmallisempaa). Tulipa tossa äsken outo tunne, että mitä jos tsiigais mun JLPT-rekisteröintitiedot, vaikka tulokset luvattiinkin postittaa vasta syyskuussa.

No ihan hyvä että tsiigasin.



Tää oli eka ja nähtävästi myös vika yritykseni JLPT:n maailmassa. Tuloksen nähtyäni tärisin. Sit tuli voimakkain maanjäristys aikoihin ja tärisin lisää.

Samaiseen kokeeseen valmistautuville neuvoisin, että lukekaa japaniksi älkääkä japania. Ostin kaikenlaisia treenauskirjoja; yhtä vähän selasin ja toisesta tein kaks kappaletta. Kuluneena vuonna opiskelin hyvin vähän japania. Sen sijaan luin paljon tieteellisiä artikkeleita japaniksi. Katoin joka päivä uutiset. Elin, söin ja nukuin japaniksi.

Huono puoli tässä on, että olin jo onnistunu tsemppaamaan itteäni Suomeen paluuseen ja välillä jopa vähän kyllästynykin olooni täällä, mutta nyt puhkun taas uutta intoa ja kyllästyminen on tyystin kaikonnu ja tuntuu että voisin jättää yöunet väliin ja mennä heti auringon noustua viraston ovelle jonottamaan into piukassa että pääsen keräämään papereihini punaisia leimoja.

Jokohan sitä hiljalleen uskaltais sanoa osaavansa japania.

Kaskaista ja kiinalaisista

Tämä mötikkä (aburazemi, mikälie rasvakaskas sit onkaan suomeksi) on hengannut ikkunassani koko päivän pitämässä moottorin käynnistykseltä kuulostavaa kosiometeliään. Ainakaan vielä en ole vastannut kosintaan. Japanilainen kesäpäivä on hikinen ja meluisa. Suuret sirkat sirittää. Pienet kaskaat suhisee puissa. Kaikkea tätä suhinaa ja sirinää ja huminaa ja supinaa halkoo terävältä sirkkeliltä kuulostava ääni, joka sanoo mim mim mimmin miii. Se on minminzemi, minmin-kaskas. Sitä kun päivät pitkät kuuntelee niin kotimainen rutku marjapuskissa alkaa kuulostaa hyvältä. Iltaa kohden huuto heikkenee (paitsi ton ikkunavieraani, joka on kuuluisa siitä, että pimeän tullen se vasta vauhtiin pääseekin), lämpötila putoaa alle kolmenkymmenen ja tulee kesäillan kaatosade, yuudachi, joka alkaa ja loppuu seinään. Yuudachi on musta kiva ilmiö, koska sen takia taivaalla on aina auringonlaskun aikaan kaikenlaisia jänniä pilviä ja iltapäivän tunkkaisuus huuhtoutuu pois.

On kaskaatkin ihan jännä asia. Kuinka ne ensin viettää vuosikaudet maan alla ja nousee sit lentoon vaan laulaakseen seittemän päivää ja kuollakseen sit pois. Joskus satoja vuosia sitten Matsuo Bashou kirjotti haikun 頓て死ぬけしきは見えず蝉の声 (yagate shinu keshiki wa miezu semi no koe). En oo mikään Kai Nieminen, mutta tän haikun pointti on suunnilleen että häämöttävästä kuolemasta merkkiä vailla on kaskaan laulu.

Monta ihmeellista asiaa on siis maailmassa. Lasken myös kiinalaiset tähän sarjaan. Vuoden lähes päivittäisen kanssakäymisen jälkeenkin päällimäinen ajatukseni näiden Keskimaan valtakunnan edustajien seurassa on että wtf mate. Käytiin tossa yks päivä Sendaissa ostamassa parin kiinalaisen kaa Kiinaan-viemisiksi elektroniikkaa koko suvulle. Ennen lähtöä maaseutukiinalainen valitti, että sitä hieman hävettää ostaa kolme kameraa, johon pekingiläinen lohdutti että kulutuksessa ei oo koskaan mitään hävettävää. Jossain vaiheessa siinä jo vähän alko tilttikin tykytellä ku oltiin partakoneosastolla ja myyjä esitteli parranajo-ominaisuuksia (kenelläkään meistä ei ollu parranajokokemusta) ja siivousrobotti korokkeella kiersi ympyrää ja maha murisi ja kiinalainen päivitteli leikkausarpieni väritystä. Vaatekaupassa jotain kolttua hipelöidessäni sain kiinalaisilta murskapalautetta että näytät tossa varmaan pojalta. Lopulta kahdeksan tuntia Sendaissa pyörittyäni tilttasin ja ostin mekon jossa lentelee batmanit ja banaanit ja palasin pikaisesti Yamagataan oman huoneeni suomaan turvaan kiinalaisilta. Tosin tätä ennne piipahdin vielä ruokakaupassa, jossa kiinalainen päivitteli kuinka voin ostaa avokadon kun se ei edes maistu miltään.

No tästäkin huolimatta yks lemppariasioitani Yamagata-elossa on ollu juurikin nämä kiinalaiset ja muunkin maalaiset. En mä japanin opiskeluja aloittaessani ajatellu, että se tulis vielä joskus olemaan kieli, jolla mä kommunikoin paitsi japanilaisten niin myös kiinalaisten, taiwanilaisten, korealaisten, mongolialaisten, thaimaalaisten ja malesialaisten kanssa. Sobaa myydessä yks kollegamme oli ihan puulla päähän lyöty ku huomas, että mä ja korealainen kaverini puhutaan keskenämme japania.

Nakazawa-sensein ryyppäjäisissä oli vaihteeksi rankka meno. Sain senseiltä lahjaksi nelivärisen kuulakärkikynän. Sensei myös esitteli minut uudelle naamalle kertomalla, että juuri nyt vaikutan mykältä mutta keskiyön jälkeen muutun hulluksi. Karaokessa meni vaihteeksi aamuviiteen. Söin riisiä ja join erivärisiä juomia ja esitin hollantilaisen kanssa Moskaun saksaksi. Eron hetkellä japanilainen toverini ärjyi oviaukosta Shiiri-chan Shiiri-chan Shiiri-chaaaaan I rabu youuuu.

Ilotulituksessa mustekalapallot oli suuria ja lepakkoparvet vauhkoja ja tumman joen viismetrisinä aaltoilevat vesikasvit ällöjä ja ilotulitukset hieman toista ku Halpahallin tuotteet uutenavuotena. Ensin hieman harmitti, etten oo vieläkään hankkinu yukataa (kesäkimono, jollasessa näissä kesätapahtumissa on tapana hengata), mutta paikallisen bajamajan testattuani kiitin herraa asuvalinnastani.

Heippa!!!!

Ha yassho makkasho

Toisin sanoen parturissa kävin ja lyhimmässä polkkatukassa sit ala-astepäivien poistuin. Japanin kesä tuhosi tukkani. Jatkuvat kolmosella alkavat lämpötilat ja nihkeys jossa kylppärin seinät homehtuu ja wet t-shirt -kisat on aina käynnissä tekivät tehtävänsä. Vaik täällä ollaankin sokeita kuontaloni kuolinkamppailulle niin kauan kun värini on tämä supisuomalainen, joten samapa se kai olis minkälainen harakanpesä päässään täällä näyttäytyy. Voipi olla et hiustilanteenikin aiheuttaa sisäistä kuohuntaa sit kun palaan Suomeen ja maantienvärini onkin taas viboiltaan vähemmän kawaii ja enemmän kauhavalainen uskonnonopettaja. Hiusväristä puheenollen tyylitietoiset japanilaismummot värjää tukkansa violetiksi.

Shokeeraavat kuvat ennen ja jälkeen:



Kesäloman kunniaksi ostin kasan kirjoja. Natsume Sousekin Kokoro, Miyazawa Kenjin Ginga tetsudou no yoru, Yoshimoto Bananan Kanashii yokan, Satou Yasushin Kimi no shima wa utaeru sekä random japanilaisten sanontojen sanakirja. Esitänpä tässä siis kirjasuositukseni. Miyazawa Kenji on sata vuotta sit elänyt iwatelainen lastenkirjailija, jonka buddhalaisvaikutteisia tekeleitä lukee kaikenikäiset. Niitä on käännetty englanniksi jokunen ja alkuperäiskielelläkin ne on helppolukuisia. Miyazawa on myös vastuussa yhdestä Japanin nykykirjallisuuden kuuluisimmista runoista. Käytiin viime Iwaten-reissulla Miyazawalle omistetussa museossa, jossa oli sen kivoja hahmotelmia avaruudesta. Yoshimoto Bananankin tekeleet lukaisee japaniksi muutamalta istumalta. Jos jostain kannattaa japaniksi lukeminen alottaa niin niistä. Japanilaisessa kirjallisuudessa lemppareitani on Mishima Yukio ja Kawabata Yasunari. Mishiman tekeleet on groteskeja ja Kawabatan hiljaisia. Mishiman tekeleiden lukeminen japaniksi aiheuttaa tuskaa.

Joop. Tekeleitä on ostettu. Tässä kuitenkin totuus lukemisharrastuksestani:

Japanilaiset sananlaskut opiskelen pokemonien avustuksella. Hieno kirja. Bellsprout opetti minulle sivulla 177 että yanagi ni yukiore nashi (paju ei katkea lumen painosta) eli että joustavuus on valttia. Aivan kuten Bellsprout!!! Sydämen sivistystä ammennan an anin veriryhmäekstrasta. Veriryhmäni on AB. Ennustuksessani kehotetaan lopettamaan haihattelu, sillä vaarana on, aika ajaa ohitseni ja missaan naima-iän.

Eilen päätty Yamagatan kolmepäiväinen Hanagasa-matsuri. Kävin paikalla. Tässä todisteena karsealaatuinen video (ignoratkaa haiku-kurssin 18-vuotiaan vieruskaverini ajoittainen kommentointi, tää on videoista ainoa joissa se ei jorise koko ajan :DDDDddd):


Huomenna mulla on nomikai (japanilaiset ryyppäjäiset) Nakazawa-sensein (.....) ja kumppaneiden kaa. En tiedä, miks hengaan näin paljon Nakazawa-sensein kaa ku se ei oo edes vastuuopettajani. Vastuuopettajani ei kommunikoi kanssani. Tai kenenkään muunkaan. Paitsi kielitieteen analyysin eturivin kiinalaisen jolla on japanilainen nimi. Perjantaina otan matkapahoinvointilääkkeen ja matkustan karseaa mutkatietä Tsuruokaan tsiigaamaan ilotulitusta, joka on kuulemma Touhokun alueen ilotulitusrankingissa kunniallisella sijalla viisi.　Ykkössijaa pitää Akita:

Naite shimau nante mottainai

Keskiviikkona Yamagatassa oli 37 astetta kuumuutta; vuoret väreili niin että niiden katsomisesta tuli huono olo; poltin jalkani lyhtypylvääseen venaillessani liikennevalojen vaihtumista; taistelin kämpässäni paikallista sangen tanakkaa paarmaa vastaan (en ymmärrä miks tässä kaltaisteni kääpiöiden kansoittamassa maassa pitää olla niin karsean kokoisia ötököitä, suomalaisen paarman tappaa kädellä mut japanilaiseen tarvitaan vähintään halko). Niin ja pidin sen mun tutkimuksen loppuesitelmän niska jossain hikilimassa ja tukassani tyylikäs heinähatun muotoinen painauma.

Esitelmä meni ok, sain jopa jotenkin tiivistettyä sanomani siihen 25 minuuttiin vaikka vielä edellisenä iltana esitelmä kesti tunnin. Yleisössä oli pari mummoa ja Saksalainen....... Olin onneni kukkuloilla kun painoin taas heinähatun päähäni ja astuin ulos luentosalista ja kävelin pitkää käytävää ja jokainen vastaantulija sano otsukaresama deshita (lausahdus jota käytetään muun muassa sillon ku joku on saanu jonkin homman päätökseen). Sitä otsukaresama deshitaa oli odotettu. Kävelin puiden alta ja ohi luonnontieteellisen rakennuksen ja parkkipaikan ja parkkipaikalla oli toimiston Hari-san joka sano Shiiri-san otsukaresama deshita. Sillon tajusin että kouluvuoteni Yamagatassa on ohi.

Oon täällä vielä kaks kuukautta, mutta elämme lopun aikoja. Tällasta tää kai nyt sit on. Kävelyä asemalle vaihtuvissa kokoonpanoissa ja paluuta kokoonpanoissa joissa on aina joku vähemmän. Eilen illalla kaks viimestä jenkkiä lähti. Saatettiin ne yöbussiin. Hondurasilainen musisoi akustisella kitaralla ja muut vollotti. Se oli kamalampaa ku odotin. Ja käy vaan kamalammaksi koska viikon päästä lähtijänä on armas hollantilaiseni Jamey. Aikamme vetisteltyämme kiivettiin Jameyn ja Hiromun ja Kounosuken kaa asuntolan katolle juomaan biirua ja jorailemaan surinamilaista kansanmusiikkia ja vertailemaan meidän google street vieweja. Kävi siinä muitakin mutta aamukolmelta jäljellä oli enää me neljä makaamassa kuumalla katolla tuijottamassa kesän tähtikuvioita.


taikutsu na mainichi mo touzen no you ni sugiteyuku
kizukanai you na sukima ni saita hana    rainen mo aimashou
saa koko e oide yo    nanimo nai keredo
doko e demo yukeru yo    sukoshi mimodaeru kurai

Sanonpahan vaan että voi ny paska.

Vaik onhan mulla tässä vielä kaks kuukautta kaikenlaista. Vaikka rivit vähenee ja kun iltaisin kävelen heinäsirkkojen sirityksessä kaupasta niin asuntolan hengailuhuoneen ikkunasta ei kajasta valo. Tässä taannoin minulla kävi viarahia oikee Kauhavalta ja Tamperehelta asti!! Kävimmä biirulla ja okonomiyakilla ja Yamaderassa ja jopa Tokioonkin tuli suhautettua. Tässäpä tunnelmia Yamaderasta, joka on yamagatalainen kylä ja siellä sijaitseva samanniminen vuoristotemppeli: