torstai 26. tammikuuta 2012

Älkää antako jorinani häiritä

Viime aikoina tukkani olen siis leikannut. Ja nyt sen kaikelle kansalle paljastan. Tässä sommitelma nimeltä Uusi tukka, vanhat pyykit:



Maailmanluokan laatukirjallisuuttakin olen lukenut:



Toisinaan tykkään käydä kavereideni kaa sielua sivistävissä kulttuuririennoissa:



Luen tässä Yuu-sensein omaelämänkerrallista tekelettä. Josta mun pitää kirjottaa hautajaiskurssille 1500 merkin essee. 2000 merkin hautajaisesseen lisäksi. Jos kuulette oudon äänen yössä niin se on vain minä ja epätoivon lollahdukseni.

Puhekurssin loppuesitelmän sain onneks jo pidettyä. Sen, jota varten oon viimeset pari kuukautta kärvistelly haastattelemalla kaverinkavereita ja vääntämällä pienen televisiomaston korkeuden verran pylväsdiagrammeja. Esityksen onnistumisesta tai epäonnistumisesta en osaa sanoa juuta enkä jaata, sillä menetin tuttuun tapaan muistini heti kun se oli ohi. Esitelmän harjottelut jäi vähiin, mutta korvasin ne douppaamalla välitunnilla. Laupias toverini anto mulle keskittymiskykyä parantavaa suklaata. Tästä maasta löytyy kaikenlaista.

Pihalla on kymmenen astetta pakkasta, koulutie ei oo enää tie vaan muutaman kilometrin mittanen lumi- ja jääkasa ja aamuisin oon itkun partaalla ku sisälämpötila on yön jäljiltä noin kymmenen astetta. Odotan jo sakura-aikoja. Vaikka Yamagatan kevät onkin hetkessä ohi ja sitä seuraa kuukausikaupalla tukahduttavan kuumaa kesää. Ja odotan kevätlomaa, joka alkaa parin viikon päästä, jos näistä kokeista ja esseistä selviän. Vaikka kevätloma tarkottaakin, että mun korealaisista kavereista kaikki paitsi yks palaa Koreaan ja japanilaisista kavereista osa valmistuu yliopistosta.

Sain buukattua kevätlomalle jo hurjan yhden päivän työrupeaman. Matkustan Yamagatan rannikolle Sakataan, joka on tääl aika suosittu turistikohde ku esim. japanilaisten Oscar-ylpeys Okuribito on kuvattu siellä; käyn tsekkaamassa paikallisen lentokentän, bussiterminaalin, sataman ja juna-aseman ja annan sit lausuntoni siitä, onko ne helppokäyttöisiä ulkomaalaisille matkailijoille. Ja saan siitä palkkaa. Jihuuu. Aikaisempi työtehtäväni Yamagatassa oli kotirouvien perunasalaattisession vetäminen, kuuluuko nääkin merkitä cv:hen..........

Tänään lorvin Shoukon kaa koululla suunnittelemassa yhteistä tulevaisuuttamme, jossa se on vaikutusvaltainen kustannustoimittaja ja mä kerrassaan ylistetty suomi—japani-kääntäjä, joka kääntää sen kirjalliset löydökset suomalaiselle yleisölle. Se aikoo tulla vieraakseni Suomeen sit ku lähden täältä. Suomesta se aikoo hankkia Marimekon lautasliinoja ja suomalaisen miehen.

lauantai 21. tammikuuta 2012

Matka maailman keskipisteeseen

Seuraavaksi teemme matkan Tokiosta Yamagataan huonojen kuvien shinkansenilla! Shinkansenin nimi on Tsubasa ja se tarkottaa siipiä. Muita tänne pohjoiseen liikennöiviä luotijunia on esim. Yamabiko (vuorten jyly), Hayate (myrsky) sekä Hayabusa (muuttohaukka), ehkä VR:kin vois inspiroitua tästä ja lanseerata vaik Fasaanin ja Vastatuulen. Tosin tämä Tsubasa on vähän vale-shinkansen ku luodin nopeuden kestävät kiskot ei vie Yamagataan saakka.

No mutta! Tässä lienemme melko todennäköisesti jossain päin Saitamaa, tuota Japanin Vantaata:




Tämä taitaa olla jo joku kyläpahanen Tochigissa:



Kyläpahasen jälkeen seuraa Utsunomiya, Tochigin pääkaupunki:




En tiärä Tochigista hölökäsenpöläystä, jote jatkamma matkaa. Jätämme taaksemme Kantoun sivistyksen ja ahtauden ja saavumme armaaseen Touhokuun! Touhokun prefektuureista kaikki muut paitsi Miyagi mahtuu Japanin pinta-alaltaan suurimpien prefektuurien topkymppiin mutta asukasluvultaan ei yksikään, ja havahduin tähän todenteolla matkailtuani etelässä.

Ekaksi piipahdamme Fukushimassa! Joka on paitsi ydinjätteinen niin myös ihana. Tässä Fukushima City:







Fukushiman jälkeen ollaankin jo kotona. Yamagata da be!










PS. Ei nää yamagatalaisvuoret häviä fukushimalaisvuorille mutku mun puolelta junaa näky matalampi maisema!

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Toukyou monogatari

Piipahdin Itäisessä Pääkaupungissa. Olihan se suuri ja mahtava ja aivan toinen maailma ku tämä kulahtanu maalais-Japani jossa oon eläny viimeset neljä kuukautta, mutta vähän liian stressaava mulle. Tykkään enemmän vuorista ku pilvenpiirtäjistä. Oon tyytyväinen, että sain päähäni hakea vaihtoon tänne pohjoiseen enkä Tokioon, vaikka stipendin saatuani yksi ensireaktiostani olikin että miks ihmeessä menin kirjottamaan siihen lappuun kaikista Japanin prefektuureista just Yamagata.

Käytiin Sephirotin haudalla:




Ja eräällä Misterillä:




Ja Asakusassa (Tokion vanha kaupunki):



Asakusassa tehdiin mattimyöhäinen hatsumoude (vuoden eka pyhättövierailu) ja otettiin omikuji (ennustus tulevalle vuodelle). Sain suurinta mahdollista onnea (大吉, daikichi). Tänä vuonna sairaat parantuvat, toiveet toteutuvat, talonrakennus ja muutto onnistuvat, odottamani ihminen saapuu, kadottamani asia löytyy ja matkasta tulee hyvä!








Asakusan iltahämärässä metsästin muutamat riskit riisikaakut Yamagataan viemisiksi:





Ja auringonlaskun aikaan tsiigailtiin vielä Tokion uutta korkeinta rakennusta Sky Treeta joen yli (kuvissa hengaileva kultainen klöntti on tietenkin Asahin kuuluisa oluttippapatsas, jonka (epä)onnistuneisuus on yleinen huvituksen aihe):








Mertotunneleissa vaelleltiin:



Metrokarttaakin katsottiin:



Ja Uenossakin käytiin:




Uenon eläintarhassa näimme pandan. Ja jääkarhun. Ja ne oli ankeita. Pandat kyhjötti lasikoppinsa nurkassa selkä yleisöön päin ja muovisen jäävuoren jääkarhu käveli hermostuneesti edestaas niinku se olis odottanu jotain kriittistäkin puhelua. Mutta sitten näimme Ne! Pekkariset Peccariat! Jotkut villisian sukulaiset, jotka kirmas aitauksessaan välittämättä keskellä angstaavasta biisonista. Uenon eläintarhan paras eläin on peccaria! Maailman paras eläin on peccaria! Ehkä! Melekee!

Käytiin me muuallakin, mutta siitä ei ole kuvia koska olen laiska ja käsihi tuli kylymä. (Paitsi paluumatkastani shinkansenilla, mutta julkaisen ne kuvat pikapuoliin omassa postauksessaan.) Syötiin paljon yhtä lemppariruokaani eli tempuraa, koettiin vuoden eka maanjäristys ja tilttailtiin alennusmyynneissä. Menin Tokioon tavarani sullottuna yhteen reppuun ja palasin mukanani mansikkakuvioitu halpismatkalaukku täynnä vaatteita. Ehhh.

Sittemmin olen palannut normaaleihin uomiini. Kiinalainen kaverini sekä ainoa nikkensei-kohtalotoverini Kouen (nikkensei = tällä stipendillä elelevä henkilö, jonka pitää taistella ilmoille japaninkielinen tutkimus) kysy mennäänkö parturiin, sanoin mennään vaan ja sit mulla olikin jo polkkatukka. Eeeeee??? Lyhyttukkainen olen siis nykyään. Yamagatassa on lumista ja maaliskuista. Loska jäätyy ja sulaa ja jäätyy ja sulaa ja yritän kovasti pysyä mukana menossa kaatumatta. Aamuisella koulumatkallani kotirouvat rautalapioineen huhkii jäänhakkuuhommissa, sillä Yamagatassa naisen paikka on paitsi keittiössä niin myös pihalla.

Koulussa on melko tuskaisaa. Miljoona loppuesitelmää ja -esseetä ja -koetta vielä ennen kuunvaihdetta. Oon valmistautunut mm. katsomalla prinsessa Dianan hautajaisia youtubesta, pesemällä suihkun viemärin sekä vertailemalla eri rasvamerkkien hajuja Yamazawan meikkiosastolla lähes tunnin. Kevätloma ei voi tulla tarpeeks nopeasti. Tänään saatiin sentään Marun ja Takun kaa saksalaisen maailman turhimman kurssin maailman turhin esitelmä esitettyä, ja perjantaina koen pienen riemun hetken kun en koulun jälkeen meekään suoraan power pointille vaan käväisen ensin ravintolassa Honokan kaa.

Tks lempparibändini tässä maassa hajosi. Byhyyyyy.