keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Traumaattinen Japani

Sunnuntaina kävin parturissa. Shouko tyylilleen uskollisena suositteli puljua sillä perusteella, että parturi on sangen ikemen. Ja oikeassa oli hän, kerrankin. Kiljuimme koko kotimatkan ja jäimme teini-ikäistymisprosessin tuoksinnassa lähes auton alle?? Japanilainen kampaamokokemus oli aika mielenkiintoinen. Yhden työntekijän toimenkuva oli ainoastaan hiusten välitön lakaiseminen lattialta (joka ikinen millimetrinkin karva siirty komeroon yhdellä balettiliikettä muistuttavalla harjan vedolla), leikkuupaikkojen valmistelu sekä mummojen hartioiden hierominen. Smalltalkkasin ikemenin kaa kaakusta ja karkista ja lopuksi se saatteli meidät takas harmaaseen ulkomaailmaan. Sain myös oman kanta-asiakaskortin, nyt kuulun tänne taas vähäsen enemmän.

Maanantaina meillä oli asuntolan paloharjotuksen teoriaosuus. Se kesti tunnin. Watanabe-san piti kypärää koko tilaisuuden ajan. Taputimme noin viiden minuutin välein, muun muassa kun korealainen dude soitti malliksi oikean hätäpuhelun ja hollantilainen kaverini kävi käytävällä demonstroimassa, kuinka huudetaan tulipalo, tulipalo, kaikki paetkaa. Katottiin Dragon Ball -aiheinen opetusvideo, joka kesti sata vuotta. Vaivuin horrokseen ja havahduin, kun Watanabe-san sano mun nimen ja käski mennä kattomaan palotikkaita Takuyan ja Jameyn kaa. Olen tätä nykyä meidän asuntolan neloskerroksen leader??? Pidimme tätä Jameyn kanssa hyvänäkin läppänä, kunnes selvis, että tämä ei koske vain ens viikon paloharjotusta vaan kaikkea muutakin. Jos joku kerroksestani kaipaa lääkäriä niin meitsi hoitaa ja menee mukaan. Eipä mulla muuta ku et voi pyhä sylvi.

Eilen pidin puheen aiheesta japanilaisen ja suomalaisen karaokekulttuurin erot. Puheeni nauhotettiin. Nauhalle pääsivät aloitussanani apua kuinka tätä käytetään ja sensein sanat voi hyvänen aika, näytä Jameylle sitä. Puheen oli pakko mahtua kolmeen minuuttiin, joten puheeni päättyy kesken sanoihin oho mitä ai loppu. Mut muuten se meni ihan hyvin, näin kun opettaja kirjotti joka kohtaan arvosanaksi vitosen! Ens viikolla meillä on tunnilla puhekisa aiheella Yamagatan viehätys. Ja katastrofialttiudestaan huolimatta tää kurssi on ehkä mun lemppari, ryhmän tunnelma on varsin epäkuivakka. Vihaan esiintymistä ja sensei ja korealaiset dudet pilkkaa mua joka tunti ja silti tunnin päätteeksi oon ihan mehuissani??

Tänään en ollut mehuissani. Laahustin kouluun, voin surkeasti ja lähdin kotia ku Utsumi-sensei käski. Kotona nukuin ja nyt kun kello lähenee keskiyötä niin oonkin taas sopivasti elämäni kunnossa. Katottiin muuten Utsumi-sensein kaa tällanen video naapuriprefektuurin Akitan Namahage-juhlasta:



Kersoille opetetaan, että toi Namahage-heebo tulee jos ne ei oo kunnolla. Ja koska toi heebo on myös jumala, se halaa kaikkia hysteerisinä parkuvia kersoja hyvän onnen suomiseksi. Traumaattinen Japani. <3_____<3 Akitan poliisi on luonu Namahagen tervehdyksen (悪い子はいねがー、泣く子はいねがー warui ko wa inegaa, naku ko wa inegaa, onko täällä tuhmia lapsia, onko täällä itkeviä lapsia) pohjalta Choujin Neigaa -nimisen (超神ネイガー)supersankarin, joka eroaa perinteisistä supersankareista siinä, että se ei pelasta vaan käskee kansalaisia pitämään parempaa huolta itestään Akitan murteella. Ja siinä olikin blogini sivistävä osuus siltä varalta, että joku opetusministeriön virkamies googlaa, mitä oikein puuhaan niiden rahoilla.........

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Päiväni animehahmona



Kuva on meidän koulun ikkunasta. Tänään oli meidän koulun perinteisen festivaalin eka päivä. Klubit järjesti esityksiä ja myi kojuruokaa. Kaikki oli just niinku animesta. Söin vartaita ja kävelin käsikynkässä kiinalaisen kaverini kaa ja vilkuttelin tutuille (oon ollu täällä kuukauden ja mulla on enemmän tuttuja ku Suomessa) ja pidin pupunkorvia kiitos korealaisen herrasmiehen joka aina härnää mua. Se myös pakotti mut ostamaan taiwanilaista teetä, jonka pohjalla oli monta senttiä jotain limapalloja. Ei ollut ihan minun kuppini teetä se.

Mun saksaa opiskelevat kaverini piti saksankielisiä maita esittelevää pajaa, ja oli pakko piipahtaa velvollisuudentunnosta. Ilmeeni kun pajassa soi Udo Jürgens, joka herättää perheessäni monenlaisia tuntemuksia. Ja jos tämä ei ollut tarpeeksi randomia, niin toisessa luokassa oli esillä yhden tyypin ulkomaanmatkojen satoa ja yksi niistä oli Veikkaaja-lehti kannessaan Antti Muurinen. Arvostin. Käytiin myös tsekkaamassa paritanssiklubin ohjelmisto; japsimiesten jäykkyydestä sanotaan kaikenlaista, mutta siel oli muutama aika vaikuttava 150-senttinen ricky martin!

Suurimman osan ajasta varmaan kuitenkin vaan istuttiin koulun portailla, syötiin yakisobaa ja lollailtiin. Tää kiinalainen stipendikollegani on uus sielunkumppanini. Mun ja kiinalaisten ainoa yhteinen kieli on japani ja se on aika jännää. Ennen tätä vaihtoani japani oli vaan japanilaisille puhumista varten.

Festivaali jatkuu huomenna, mutta mulla on Shoukon varaama parturiaika ja kouluun liian pitkä matka pikapiipahdukselle, joten taidan jättää väliin. Käy vähän sääliksi kaverini Takuya, joka joutuu kököttämään koko päivän tutkijankopissaan esittelyvalmiudessa (viime vuonna kopissa oli käynyt koko päivän neljä uteliaista) vaikka pihalta saa okonomiyakia hiroshimalaistyyliin, mutta tukkani on kuitenkin tärkiee ku sen moikkaamaan meneminen!

Ei hassumpi matkaanlähdön eka kuukausipäivä. Eikä yhtään hassumpi paikka. Tää Yamagata.

perjantai 21. lokakuuta 2011

I'm a legal alien

Aamulla istuin auringonvalossa vihreän teen ääressä eläkeläistoverini kanssa puhumassa Kreikan taloudesta ja Suomen politiikasta (perussuomalaiset on tästälähin japaniksi ippan no finrandojin, tästä se kääntäjän ura urkenee.......). Alakerrasta kuulu vuoroin herra Miuran huilunsoittoa ja vuoroin kiinan lausuntaa. Huilunsoiton herra Miura alotti viime vuonna ja kiinan viime viikolla, joten kumpikaan ei ollu erityisen sulosävelistä.

Iltapäivästä kipaisin kaupungintalolla hakemassa ulkomaalaishenkkarini ja päätin vaihteen vuoksi kävellä kouluun Nanokamachin kautta. Ohessa kuvamateriaalia koulumatkaltani.










(Toi vipa kuva on meidän koulun pihasta.) Jepjep. Jotkut kulkee kouluun ruuhkajunalla, jotkut asuu Yamagatassa. Tämän paikan kiireisyyttä kuvaa varmaankin se, kun tänään joku paappa pysähty mopollaan keskelle autotietä, kaivo silmälasit povitaskustaan, sovitteli ne päähänsä ja jatko matkaansa. Enkä vaihtais täältä Tokioon tai edes Sendaihin enää mistään hinnasta. <3______<3

Professori ei muuten tappanu mua, vaan kysy, olinko kirjottanu mailit ihan ite ja kun sanoin että joo, sain sellaset ylistykset että sekosin ja menin huumassa vaatekauppaan ja törsäsin 6000 jeniä.

Olin jo kirjottamassa, kuinka huomenna on eka vapaa lauantaini miesmuistiin (sain siirrettyä Miura-sanin teehetken perjantaille) ja mulla suunnitelmissa kykkiä koko päivä kotona ja olla forever alone, mutta sit kiinalainen toverini ilmesty ovelleni ja kysy seurakseen meidän yliopiston kulttuurijuhlaan. Lähtö kymmeneltä aamulla, hyvästi viikon ainoa lepopäiväni. @___@ No en kyllä valita. Ehkä mulle vihdoin selviää tämän kaverini nimi.......... Mulla on kolme kiinalaista kaveria enkä osaa kenenkään nimeä.

torstai 20. lokakuuta 2011

Taihen

Kulttuurishokkini alkaa olla ohi, tai ainakin oon siirtyny wtf mate -tilasta vai niin -tilaan. Oon ollu täällä paria päivää vaille kuukauden, ja ajatus ens syksynä koittavasta kotiinpaluusta ei tunnukaan enää yhtä yksinkertaselta ku vielä viikko tai pari sitten. Ehkä voisin vaihtaa iltalukemiseni mangasta kloonausartikkeleihin, jos vaikka oppisin olemaan kahdessa paikassa yhtä aikaa. En halua tulla täältä pois ku sit en saa enää puhua japania aina ja kaikkialla. .________.

Tämä päivä oli fail. Mulla piti olla tapaaminen vastuuprofessorini kaa, mutten löytäny tapaamispaikkaa mistään, vaikka kolusin joka käytävän ja siivouskomeronkin. Eipä sit auttanu ku palata asuntolalle, kirjottaa taihen moushiwake gozaimasenien täyteinen maili (olen hyvin pahoillani, kirjaimellisesti ei ole tekosyitä, mikä on musta aika hupaisa fraasi ku tääkin maili oli tekosyitä täynnä) ja anoa uutta tapaamista. Kohtaamme huomenna Miura-sanilta päästyäni, paikassa jonka sijaintia en edelleenkään tiedä, enkä vois olla vähempää innoissani. Ehkä heittäydyn lattialle anelemaan anteeksiantoa ja haen koulun vitriinistä katanan tunnelmanluojaksi. Päivä oli muutenkin lähinnä epäonnistumisten summa, eikä lohdutusshoppailustakaan ollu apua kun suurin osa vaatteista muistutti ryijyä. Ja ostin vahingossa onigirin jollain oksennustäytteellä. Päivän kohokohta oli kun kävelin parin pikkupojan ohi ja toinen niistä sano ano hito kirei da hahhahhaa voivoi.

Huumorintajuani koetellaan. Oveeni oli ilmestyny lappu, että tervetuloa pakolliseen paloharjotukseen paikalliseen puistoon marraskuisena maanantaiaamuna kello seittemän. Japanin tekstikurssilla jaettiin kaikille estetiikan tekeleestä oma luku, josta täytyy pitää esitelmä luokan edessä. Kävin jättämässä puumerkkini taululle sen mukaan, mihin satuin ylettämään kurkottelematta. Olis varmaan voinu tarkistaa etukäteen, koska aiheekseni paljastuivat tilankäyttö teehuoneessa, Katsuran keisarillisen huvilan (?? Katsura rikyuu) alkovi, mitaten rooli japanilaisessa ruuassa sekä vuodenaikojen ilmentäminen kukilla. ... MITÄ. Näistä sit asiantuntijaesitelmöin japaniksi, yoroshiku onegaishimasu vaan. =D Hautajaiskurssilla mulla on pikapuoliin esitelmä suomalaisesta hautajaisperinteestä ja suullisella japanilla ens viikolla esitelmä aiheesta aihe vapaa. Näen jo katastrofin.

Hautajaiskurssilla on useimmiten hivenen makaaberi tunnelma.
Yuu-sensei: Nostakaa käsiylös, jos teillä on säästössä yli 2 miljoonaa 300 tuhatta jeniä!
(yksi henkilö viittaa)
Yuu-sensei: Mihin Japanissa tarvitsee 2 miljoonaa ja 300 tuhatta jeniä?
Random dude: Visaan?
Yuu-sensei: Hautajaisiin! Japanissa hautajaisten järjestäminen maksaa keskimäärin 2 miljoonaa ja 300 tuhatta jeniä. Teillä ei siis ole edellytyksiä kuolla Japanissa! Paitsi sinulla, Yun-san! Sinä saat puolestani kupsahtaa koska tahansa!

Eilen illalla etsin Yamazawan meikkiosastolla hintavaa pelastusta kärsineelle hiuskuontalolleni ja törmäsin kaveriini Natsumiin. Joka sano että sillä on yks ylimääräinen purtilo halajamaani tuotetta ja voisin saada sen. Sain lisälahjana pari keksipakettia, jotka sen vanhemmat oli just tuonu sen kotiseuduilta Fukushimasta. ;____; Kännykkä olis kiva, ettei sosiaalinen elämäni olis riippuvainen näistä random kohtaamisista, jotka yleensä sattuu just sillon kun jompi kumpi osapuoli on myöhässä jostakin. Niinku tänään ku näin Takuyan koulun pihalla mitä ei tapahdu yleensä ikinä ja ehdin just ja just sanoa konnichiwa. Ja kaikki se juokseminen turhaan ku en ikinä löytäny paikalle, byhyy. Ehkä huomenna jopa onnistun jossain.

maanantai 17. lokakuuta 2011

Kouluretki





Lauantaina heräsin kuudelta, toikkaroin säkkipimeässä suihkussani josta palo lamppu, pakotin kurkustani alas muutaman kulauksen misosoppaa ja juoksin halki hiostavan ja nihkeän ja sateisen kaupungin yliopiston portille saakka. Matkani Yamagatan eteläkärkeen Yonezawan tienoille oli alkanut. Ajeltiin bussilla varsin vesihöyryisissä maisemissa, vuorista näkyi vaan matalimmat huiput. Ja väsytti.





Ilma oli aika samanlainen ku sinä päivänä ku saavuin tänne. Huristeltiin aikamme ja päädyttiin lopulta johonkin pieneen museoon pällistelemään muinaisia kippoja ja kappoja. Kiivettiin myös läheiselle vuorelle kattomaan jonkun muinaisten aikojen silmäätekevän kumpuhautaa ja alhaalla avautuvaa Yonezawaa, joka daimyou Date Masamunen synnyinpaikkanakin tässä maassa tunnetaan. Taiwanilaisiin sipsuttajiin verrattuna olin oikea eräjorma ja liikuin lailla kauriin. Kiitos traumaattinen koulun suunnistus 1994-2005.





Yonezawan tuolla puolen jossain kaukaisuudessa lymysi Fukushiman ydinvoimala. Ennen yonezawalaiset on lähinnä kironneet tota pilven takana siintävää suurta vuorta koska sen takia lunta tulee tupaan muutama metri per talvi, mutta maaliskuun jälkeen siitä on lähinnä iloittu ku se pitää Fukushiman säteilyt loitolla. Patikoitiin ja rämmittiin ehkä tunti, ilma oli sakeana sudenkorentoja kaikissa mahdollisissa väreissä ja Yuu-sensein yritykset tulkata oppaan juttuja japania osaamattomille jenkeille piti hilpeystason korkealla. Ihmettelin tovin, minkä takia se koko ajan kääntää kofunin Asian tombiksi ku kyse on kuitenkin japanilaisista haudoista, kunnes tajusin, että sehän yrittää vaan lausua ancient tomb.





Asian tombeista siirryttiin bussin kautta yli 300-vuotiaaseen paikalliseen asumukseen. Talossa haisi home ja ötököiden eksotiikka oli vähän liikaa mulle. Mutta meillä oli imonikai (芋煮会)! Se on yamagatalainen syysperinne, jossa kokoonnutaan popsimaan paikallisen keittiön kuuluisaa imoni-keittoa. Sen pääainesosa on vähän perunaa muistuttava taro minkä lisäksi siinä on ainakin lihaa, purjoa ja sieniä. Ja se on hyvääääää!! Lihat jätin kyllä syrjään ku japanilainen liha on lähinnä pelkkää läskiä, mutta muuten oli omnom. Paikalliset martat oli valmistanu sitä soppatykillisen. Otettiin perijapanilaiset ryhmäpotretit kaikissa mahdollisissa kokoonpanoissa, sullottiin jäljelle jääny soppa, onigirit ja tsukemono säkkeihin ja ajeltiin bussilla riisipeltojen halki kohti seuraavaa etappia.



Seuraava etappi oli konserttitalo, josta mulla ei näköjään oo muuta kuvamateriaalia ku pihasta avautuva näkymä. Meille esiintyi pianon ja viulun muodostama manzai-vibainen duo Sugi-chan & Teppei, jonka Yuu-sensei oli saanu hommattua paikalle tonne korpeen kesken niiden kiertueen koska se tuntee puolet Japanista. Duon konsepti on klassisten sävelmien parodiointi ja erikoisosaaminen viululla imitoiminen. Nyt olen kuullut kaiken. Setlistiltä löytyivät mm. Brahmsin Unkarilainen tanssi numero viis samuraiden miekkataistelumusiikiksi sovitettuna, Tom ja Jerry -pätkien säestäminen klassisella musiikilla sekä Tonava kaunoinen hyytävänä dekkariversiona, jossa viulisti soitti soolona ambulanssin ja poliisiauton äänet. Meininki oli muutenkin aika kieli poskessa, niillä oli frakit päällä ja Sugi-chan puhu levottomia mahdollisimman virallisella japanilla. Menkää niiden konserttiin, jos liikutte Japanissa!




Otettiin lisää ryhmäpotretteja, kumarreltiin kaikkiin ilmansuuntiin, otettiin bussi alle ja köröteltiin päivän viimeiseen kohteeseen, Kawanishin kuuluisaan daaliapuistoon. Puistossa on lähes neljäsataa eri daalialajiketta. Ja kaikki sai valita kolme kukkaa kotiaviämisiksi! Ohessa sommitelmani. Kukkien katselun lomassa räpsittiin vielä muutamat ryhmäotokset ja syötiin papujätskiä. Kotia saavuin kakstoista tuntia sieltä lähdettyäni varsin naattina ja Yamagataa nähneenä. Poikettiin viel kotimatkalla raamen-mestaan parin kiinalaisen kaa, oltiin melko huomiotaherättävä näky kukkapuskinemme. Toinen näistä kiinalasista paljastu japanilaiseksi siinä vaiheessa kun se valitti, että retkellä sitä oli luultu kiinalaiseksi kolme kertaa ja että kerran yliopiston kirjastossa kirjastonhoitaja oli kehunu sen japania ja todennu että nämä kaikki kirjat ovat japaniksi mutta sinun taidoillasi pärjäät varmasti. Ja se oli huokaissu syvään sisimmässään ja sanonu arigatou gozaimashita. En viittiny paljastaa, että olin koko päivän luullu puhuvani kiinalaisen kanssa.

Tänään eli sunnuntaina palloilin lempparikaverini Takuyan kaa pitkin kotikaupunkimme perukoita. Käytiin kattomassa Kamisama no karute, tilasin fantaa mutta se oli vihreää ja yleisö istu hiiskumatta lopputekstien viimeiseen sekuntiin saakka. Elokuva toimi parhaiten ehkä katselmuksena japanilaiseen estetiikkaan. Jatkettiin liukuhihnasushille, jossa toilailuni olivat kamalaa katsottavaa. Selviydyn muuten puikoista ihan ok niin kaua ku sushi pysyy poissa. Se ei mahdu kerralla mun suuhun ja jos haukkaan niin se aina hajoaa. @__@ Koklasin vihdoin raakaa kalmaria ja siitä ei muuta sanottavaa ku live-kommenttini yappari hen. Me mennään tässä joskus Tsuruokaan kattomaan meduusa-akvaariota ku meduusat on siistejä ja Takuya sattuu tutkimaan niitä yliopistolla, how cool is that. ^______^ Oli kiva päivä ja sieluni lepäs ku ei tarvinnu puhua mun tukanväristä, silmien väristä, kulmakarvojen väristä, painosta ja ulkonäöstä ylipäänsä, vaan saatto puhua Rurouni Kenshinistä, heinäsirkkojen syömisestä, asemakaavoituksesta, Sakanactionista ja tanhusta.

torstai 13. lokakuuta 2011

Lokakuinen kesäpäivä

Tänään oli lokakuinen kesäpäivä. Kuvasin sen.


Joku temppeli tai asumus tai mikä ikinä, jonka olemassaoloon havahduin vasta tänään, vaikka lampsin sen ohi joka päivä.


Panokseni luontokuvauksen saralla..... Kaikkeni annoin mut kamera tarkensi aina väärään kohteeseen ja mallini ei pysyny paikoillaan. Hän on sudenkorento eli japaniksi tombo. Etenkin aamuvalo on niitä tulvillaan.


Vaalimainos. Nou wa kuni no chikara, maatalous on maan voima.


Miura-sanin hoodit. Mun pitää mennä Miura-sanille huomisaamuna ennen koulua, joten kävin tänään varmistamassa reitin. Stressitasoni aleni kun lopulta jopa löysin sen talon tosta sekamelskasta.


Auringonlasku juna-aseman tasanteelta.



Ydinkeskusta ja ydinkeskustan vuoristomaisema.......

Koulua on käyty. Kulttuurien välisen vuorovaikutuksen kurssilla on kamalaa: viimeksi opettaja julisti saksalaisen leivän ylivertaisuutta minuutti minuutilta pahenevalla saksalaisella aksentilla ja lopuksi sain kunnian pitää mikkiin pienen esitelmän Suomen ruokakulttuurista.

Ei oo tapahtunu oikein mitään. Kuppinuudelia kuluu. Heitän semmosen sekaan nykyään aina puoli pakettia tofua, kuulu se sinne tai ei. Maanantaina oli kansallinen liikunnan päivä ja siksi vapaata. Istuin koko päivän koneella ja katoin kun kersat vastakkaisen talon parkkipaikalla pelas sulkapalloa noin 6 h.......

Sunnuntaina menin Shoukon kaa Softbankiin hankkimaan puhelinta. Mutta prepaidit olivat loppuneet ja uus erä saapuu vasta parin viikon päästä. :------) Sosiaalisen elämän luominen ilman puhelinta on aika hankalaa. No ainakin Softbankilla on kivoja mainoksia:





Toi koira on perheen isä ja uusimmissa mainoksissa esiintyy myös Matsuda Shouta paappana. <3______<3 Japanilaiset mainokset eroaa kotimaisista siinä, että tuntemattomien dubattujen saksalaisten sijaan niissä käytetään lähinnä suosittuja näyttelijöitä/laulajia/urheilijoita. Niinpä täälä tursuaa julkkiksia joka ruudusta ja akkunasta.

Toisinaan tän yhteiskunnan intohimoinen sääntöjen ja määräysten noudattaminen aiheuttaa syvän huokauksen. Kävin eräänä päivänä paikallisessa supermarketissa ostamassa onigirin. Ainakaan Yamagatassa ei oo liukuhihnoja ollenkaan, vaan ostoskori laitetaan tiskille ja sit myyjä pakkaa ostokset siitä toisenväriseen koriin, jolla ne kuljetetaan ite lopulliselle pakkausalueelle. Koska ostin vaivaisen onigirin, en vaivautunu ottamaan mitään koria ja ajattelinkin, että voisin vaan maksaa nopsaa tasarahalla, noukkia onigirini pöydältä ja jatkaa matkaani. Sen sijaan myyjä otti tätä tennispalloakin pienempää ostostani varten uuden jättikorin, joka mun piti käydä erikseen viemässä pois?!? Mihinä arkijärki?????

lauantai 8. lokakuuta 2011

Zen, Aomori kara no omiyage ja lukaalini

Tänään menin aamutuimaan Miura-sanille. Miura-san on paikallinen mummo ja harras buddhalainen, joka toimii vapaaehtoistulkkina läheisessä sairaalassa ja haluaa siks pitää englantinsa terässä. Hörpittiin teetä ja joristiin niitä näitä japaniksi ja englanniksi. Säästä ja zenistä. (Miura-sanin mielestä olen zenin tiellä, hahhaa.) Stressaa jonkin verran, kun mun pitää mennä Miura-sanille kahdeksi tunniksi joka lauantaiaamu kello kymmenen hamaan lähtööni saakka, mutta kai tämä on osa Suurta Yamagata Experiencea. Ens lauantaina teehetki jää väliin, ku me mennään hautajaiskurssilta Kawanishiin maaseutu- ja onsen-retkelle. Miten onsenit liittyy kurssiohjelmaan, sitä en tiedä. Tuntemattomia ovat Yuu-sensein tiet. Ja Yamagatan tiet. Unohdin jo, mikä niistä sadasta pikku laatikosta oli Miura-sanin talo ja tämä aiheuttaa henkistä ahdinkoa. Tiennimet ja talojen numerointi parantais hyvinvointiani.

Miura-sanilta kotiuduttuani sain masentelu- ja koti-ikäväkohtauksen. En niin pahan, että olisin sentään vielä youtuben Popeda-tarjontaan joutunu turvautumaan, mutta melko kriittisen kuitenkin. Kävin ostamassa markettisushin ja jatkoin masentunutta Suomen hyvissä puolissa piehtarointia, joihin huonoimpina Yamagata-hetkinä kuuluu kaikki poikaystävästäni Jussi Parviaiseen.

Mutta koska ollaan kuitenkin Yamagatassa, piristys tulee toisinaan yllättäen. Olin jo hyvä etten lähellä vetäistä parit kirkat karaokena, kun ovikelloni soi. Avasin oven. Oven takana oli vanha tuttumme Takuya. Joka oli tuonu mulle kaks omppua ja päärynän Aomorista. ;;______;; (Selvennyksenä sanottakoon, että tämä ei ollu mikään paikallinen kosiolahja, vaan japanilaisilla on tapana tuoda tuliaisia eli omiyage kaikille, joille on tullu lipsauttaneeksi jostain vähänkin kaukaisempaan pitäjään suuntautuvasta reissustaan.) Vastaanotin omput ja päärynän. Awkwardoimme tovin ja Takuya pyys mua elokuviin. Me mennään kattomaan Kamisama no karute ens viikonloppuna! ^________^ It is excited. Takuya lienee paras toverini täälä tällä hetkellä.

Lopuksi esittelen ankean kämppäni! Pyhä aikeeni on sisustaa tätä vähäsen jahka stipendin eka erä ilmestyy tililleni.


Huoneistoni yleisilme.


Keittiöni. Huomatkaa trendikäs foliointi.


Wc:ni.


Suihkuni. Se on taikaa.


Makuukammarini. Pussilakana kattaa noin 70% peitosta mutta suamalaasella sisulla sen sinne survoin. Mansikan ja Totoron toin kotua.


Olohuoneeni. Huomatkaa sivistyneet lukumieltymykseni. Ja päärynä. Ja sukat jotka urhoollinen toverini väänsi minulle ennen lähtöäni.

perjantai 7. lokakuuta 2011

Yamagata-shi, Kojirakawa-chou

Eli kuvia matkaltani kouluun ja sieltä pois. Suuremmaksi voi taas klikata, jos ei huvita tihrustaa.









torstai 6. lokakuuta 2011

Murteista ja okinawalaisesta keksistä

Viime päivien kolean sään takia erehdyin aamulla laittamaan saapaskengät jalkaan ja meinasinkin läkähtyä koulumatkalla. Hieman siinä söi miestä sit kuunnella pitkin päivää päivittelyä siitä, eikö mun tuu kylmä ku lämpöasteita on vaan yli kakskyt ja mulla Suomen marraskuun kestävät kengät.

Eilen mulla alko yksityiset tutkimusprojektisessiot Utsumi-sensein kaa tän stipendin lopputyötä varten. Esittelin mun kandin japaniksi ja jutskaltiin rilakkumasta. Utsumi-sensei ettii mulle joka viikko tieteellisiä artikkeleita mua kiinnostavista aiheista ja sit opettelen niistä, miltä tieteellisen tekstin kuuluu japaniksi näyttää. Ens viikolle sain artikkelin Kansain alueen murreidentiteetistä ja oon ihan liekeissäni siitä. Kansailaisia (Osaka, Kioto ja kumppanit) vois mun mielestä verrata vähän eteläpohjalaisiin, koska kansailaiset on superylpeitä omasta kansailaisuudestaan eikä turhia sitä piilottele vaan vääntää menemään Kansain murteella tilanteesta riippumatta (tän artikkelin mukaan jopa oikeudenkäynneissä) ja suhtautuu kaikista murrealueista kielteisimmin tokiolaisten puheenparteen. Kurssi olis ehkä mun lemppari, jos sen lopussa ei kolkuttelis oman tekeleen aikaansaaminen.

Japanin ja Euroopan kulttuurien vuorovaikutuskurssi sen sijaan..... Japanilaiset opiskelee fuksivuonnaan lähinnä tollasta hömppää minkään varsinaisen tieteen sijaan, joten salissa oli noin sata japsifuksia. Ja minä. Ja yks toinen eurooppalainen. Joka on sattumoisin myös kurssin opettaja. Hän on Saksasta ja saksalainen. Joka käyttää henkseleitä ja pyöreitä rillejä ja omistaa luultavasti kahdet nahkahousut ja saksanpaimenkoiran. Sen japani kuulostaa enemmän saksalta ku mun saksani. Ymmärrän japania korealaisella ja kiinalaisellakin aksentilla mut saksalainen aksentti on jo liikaa. Jatkan silti kurssilla koska siitä saa op:ta ilman koetta ja pari kaveriani niinku Natsumi ja Rina on siel. Kun lopulta pääsin pois tunnilta koulun pihaan ja olin vetämäisilläni syvään henkeä, pari fuksityttöä juoksi perääni. Ja piiritti minut. Ja kiljuivat kawaii. Ja käyttivät minusta nimitystä oneesama. Ja vannottivat että vilkuttelen niille aina katseidemme kohdatessa. Huuh tulee olemaan musertavaa palata täältä takas todellisuuteen, jossa en oo enää hämmästyttävän kielitaitoinen ja eksoottinen blondi, vaan suomalaisen peruskoulun käyny peruskauhavalainen, jolla on maantienväriset hiukset.

Koulupäivän päätteeksi käväisin vielä japanin kirjotuskurssilla, jolla kirjotimme verryttelyksi käsin aineen aiheesta maani nuorisokulttuuri. Tekstini käsitteli mahdollisesti ensimmäisenä maailmassa suomalaista nuorisoilmiötä nimeltä jonnet ja ES. :-----------)

Tää päivä oli jokseenkin random. Japanin kielioppi opetuksen näkökulmasta on aika siisti kurssi, vaik olinki tunnilla vähän yllättyny, kuinka huonosti nää paikalliset oman kielensä tuntee. Kurosawa-sensei pitää kurssin ja Kurosawa-sensei on mun lemppari (tai sit Utsumi-sensei, en osaa päättää). Tunnin jälkeen hengailin hetken meidän asuntolan korealaisten kaa, jotka toivo, että joulun tullen pukeutuisin joulupukiksi. Korealaisten kaa hengailu on kyl vaarallista, koska aina toisinaan koreaa kuullessani meen koreapsykoosiin ja toivon, että opiskelisin sitä japanin sijaan.

Korealaiset lähti karaokeen ja jäin koululle palloilemaan ennen tapaamistani Kurosawa-sensein kaa. Istuin penkille puiden katveeseen. Viemäri haisi. Siihen pöllähti joku japanilainen dude. Hän pyysi minua ystäväkseen. Ja anto mulle keksin. Jonka oli ostanu eilen Okinawan-matkaltaan. Kättelimme. Hän poistui. Mitä tämä oli???? Yuu-senseikin käväisi jotain ärjymässä, miksen oo jo soittanu Miura-sanille ja kuinka se oli jo luvannu Miura-sanille, että soitan keskiviikkona, vaikka ite olin sanonu soittavani joko keskiviikkona tai torstaina. Mielialani laski ja aurinkokin meni pilveen.

Menin Kurosawa-sensein vastaanotolle mieli mustana ja palasin kaks tuntia myöhemmin muuttuneena miähenä! Kittailtiin kylmää teetä ja joristiin Suomen murteista ja Japanin murteista ja Yamagatasta. Mulla on aika heikko itseluottamus japanin ja etenkin japanin puhumisen suhteen, mutta Kurosawa-sensei sit päräytti, että mun pitäis uskoa itteeni enemmän ku oon lähtötasoltani kolmanneksi paras nikkensei mitä näillä koskaan on ollu. Kitisin myös Kurosawa-senseille tästä pienestä välikohtauksestani Yuu-sensein kaa, ja Kurosawa-sensei sano, että ei huolta, Yuu-sensei on vaan kamalan kärsimätön joka asian suhteen ja haluaa kaiken tapahtuvan välittömästi. Selvis, että Miura-saneja on kaks: on herra sekä rouva. Ja Kurosawa-sensei soitti rouvalle ja selitti tilanteeni ja Miura-san ei ollu moksiskaan. ;___; Sovimme Miura-sanin kaa tapaamisen lauantaiaamulle kello 9:30. Kurosawa-sensei anto mulle kännykkänumeronsa ja pyysi mua antamaan sille omani heti kun oon hankkinu puhelimen. Kurosawa-sensei. <3________<3

tiistai 4. lokakuuta 2011

Se tavallinen tiistai: Yksi mysteeri ja yksi katastrofi

Rakas päiväkirja,

Tänään jänistin ja jäin kotia keittelemään misosoppaa (vedän sitä niin usein että se käy jo harrastuksesta) kun olis ollu nykykirjallisuuden luento. Taidan jättää japanilaisten kanssa opiskelun vasta keväälle ku kiinalaistenki kanssa on jo tarpeeks rankkaa. Toivottavasti kahareksan kurssia on tarpeeks tälle lukukaudelle, mulla ei oo näyttää enempää paitsi semmosia jotka menee päällekkäin mun jonku toisen kurssin kaa.

Suulliselle japanille sentään menin. Koululla on välillä aika epämiellyttävää ku oon ainoa maantiehiuksinen länsimaalaiskaunotar koko kampppuksella ja maineeni kiirii. Aina joskus vierestäni kuuluu kawaii ja jostain puskasta Shiiri-chan. Tuntuu et kamalan moni tietää mut nimeltä mutta mä en tiedä ketään. Ja kukaan ei kuitenkaan tuu puhumaan mulle, joten en tiedä kuinka toimia. Yleensä vaan koitan lampsia muina miehinä eteheppäi. Eilen koululla joku korealainen anto mulle Miura-sanin numeron sen koommin selittelemättä. Ok....... En todellakaan tiedä tätä Miura-sania. Sit tänään kiiruhtaessani tunnille Yuu-sensei pysäytti mut ja kysy joko oon soittanu Miura-sanille. Mitä???? Sanoin ettei oo puhelinta niin Yuu-sensei sit etti käsiinsä yhen taiwanilaisen ja käski soittaa sen puhelimella. Mulla ei kuitenkaan oo tapana kanniskella Miura-sanin numeroa käsilaukussani pahan päivän varalta, joten jäi soittamatta. Tässä lähipäivinä pitää mennä tonne puhelinkoppiin pirauttelemaan, jos vaikka selviäis kuka tämä mysteerihenkilö on. Lol. Tämä. Paikka.

Suullinen japani. Katastrofi. On siel onneksi jopa Jamey antamassa hollantilaisen panoksensa niin en oo yhtä out of place ku luetunymmärtämisellä, mutta yhyy tää ylin taso kiinalaisten ja korealaisten kaa on vaan liikaa. Jos täältä joskus selviän niin mulla ei kyllä tuu olemaan ongelmia japanin syventävillä. Tuskin kyllä selviän, siitä pitää huolen esim. tämä Miura-san.

Oli kaikenlaista sählinkiä ja lukujärjestykseni muuttu! Keskiviikolle ilmesty Japanin ja Euroopan välisten kulttuurien vuorovaikutuskurssi, jolle meen varmaan Japanin kulttuurin puuhailukurssin sijaan, torstaisin on japania kielenopetuksen näkökulmasta ja maanantaisin tämän melko omalaatuisen ilmeisesti alkujaan kiinalaisen Yuu-sensein kulttuurienvälisen vuorovaikutuksen kurssi, jonka teemana on hautajaiset. Yuu-sensei opettais puuhailukurssiakin, harmittaa et se menee päällekkäin. Ehkä pitää viel vähän miettiä, kumman otan.

Lukukurssin tekele pitäis löytää ja tilata. Ja yrittää lukasta toi Okuribito-elokuvan pohjalta tehty kirjaversio jossain välissä. Takuya ilmesty yks aamu ovelleni ku kieriskelin täälä pyjamassani ja anto sen mulle lainaan ku se sijottuu Yamagataan. Kohtaaminen oli sangen awkward. Etenkin kun toissailtainenkin kohtaamisemme oli sujunut osaltani pyjamaisissa merkeissä. Kohtaamisemme noudattavat yleensä kaavaa, jossa Takuya pahoittelee kellonaikaa ja minä asuani ja sitten olemme ehehheee ja sitten sanomme heippa.

Tänään unohdin ottaa kuvia. Paitsi Japanin karaisemasta naamastani harjottelemassa paikallista poseeraustyyliä:



Ens viikolla etin täältä parturin! Kunhan oon ensin selvittäny, mitä revitty hiustyyli on japaniksi.......

PS. Mun skype o sitte etunimisukunimi yhtehe ja ilima ääkkösiä, lisäkkää!!

maanantai 3. lokakuuta 2011

Vapaapäivä ja koulupäivä

Tänään sataa. Eilen sato. Joka päivä sataa. Tää kaupunki on sateella aika ankea näky ku vuoret on jossain harmaan tuolla puolen ja arkkitehtuuri muistuttaa Itä-Pasilaa.

Eilen elämäni muuttui. Ostin vedenkeittimen. Se oli kallis mutta hintansa väärti. Kuppinuudelit astuivat elämääni. Ostin myös silitysraudan ja -laudan. Ne sain jopa puoleen hintaan ku olivat viimeset kappaleet ja hitusen kärsineen näköset. Millekään näistä ei oikeastaan oo tilaa kämpässäni.

Otettiin tuutorini Shoukon kanssa ilmasta Ikea-kyyditystä vastaava bussi korpeen, jossa sijaitsee paikallisten gigantit ja anttilat. Bussi oli pieni ja kiikkerä ja paikallisessa radio suomessa oli käynnissä harras nuoruusmuistelo epäonnistuneesta kaukosuhteesta niigatalaisen kanssa (Niigata on prefektuuri Yamagatan eteläpuolella ja sen gata on eri ku Yamagatan gata). Välillä soi aiheeseen sopiva iskelmä. Perisuomalaisuus ja perijapanilaisuus kohtasivat kunnes saavuttiin perille ja gigantin vieressä oli Rosson sijaan liukuhihnasushiravintola (kaiten sushi). Käytiin popsimassa muutamat pyörivät sushit ku ne oli sata jeniä per lautanen. Helsingissä japsiruokaa edustaa lähinnä yksinomaan sushiravintolat, mutta japanilaiset ite ei syö sushia kovin usein koska se on muuhun ruokaan nähden kallista ja fiiniä. Shoppasin edellä mainitut tavarat, ja koska aikaa vipan bussin lähtöön oli vielä puoli tuntia, mentiin lorvimaan marketin penkille juoruamaan poikaystävästäni (my face kun nää kysyy jatkuvasti silmät kiiluen että onko poikaystäväni cool). Lorvimme minuutin liikaa ja tulimme kotia taksilla. Opin, että japanilaiset taksikuskit pölisee niinku chat-juontaja. Tämäkin mies avautu sangen estottomasti juomistottumuksistaan. Biiru oli lempparinsa.

Tänään mulla alko koulu. Se on kamalaa. Kaikki on kamalaa. Mulla oli tänään luetunymmärtämistä. Tekeleemme on japanilaisille lukijoille suunnattu estetiikan tekele, ei siis mikään oppikirja. Oon ainoa länsimaalanen siellä. Pari korealaista ja sit loput onki kiinalaisia ja taiwanilaisia. Joiden esi-isät kehittivät nämä kirjotusmerkit. Joilla luemme tekeleen. Opettajaki oli vähän huolestunu suhteeni. Yhyyyy. Miks mut laitettiin ylimmälle tasolle???? Lukutaitoni on länkkäriksi ihan ok, mutta se tuskin riittää ku vastassa ovat kiinalaiset toverini. Tämä kurssi kultaa kaikki muistoni Uemura-sensen japani kolmosen kanji-bootcampista. Onneksi ens maanantai on vaihteeks kansallinen vapaapäivä.

Huomenna mulla on nykirjallisuuden luento japaniksi ja siihen perään suullisen japanin kurssi. Kirjallisuuden saatan kyl jättää samantien kesken, ajattelin kokeilla muutamaa tai ainakin paria japaninkielistä luentokurssia ja valita niistä vaan yhden. Keskiviikkosin on opetusministeriön stipendiopiskelijoiden tutkimusprojektia, japanin kulttuurin puuhailukurssi ja japanin kirjotuskurssi. Tutkimusprojektin ekalla tapaamiskerralla esittelen kandini japaniksi............. Voinko tulla jo kotia täältä?!??? Torstaisin mulla ei näillä näkymin oo mitään ja perjantaisinkin vaan japanin kuullunymmärtämistä, joka saa suorastaan onnenkyyneleet silmiini koska se on lower advanced -tasoa ku upper advanced -kuuntelua ei oo. Koulua ei siis oo mitenkään älyttömästi, mutta tää ylin taso on niin työläs mulle että tuskin ehdin tehdä muuta ku istua kotonani opiskelemassa ettei kiinalaiset naura mulle.

Aurinko paisto vielä keskipäivällä, ja ehdin ottaa parit sekalaiset kuvat matkallani kouluun havaitsemaan ettei mun tarvinnu vielä olla siälä:





Vedenkeittimen myötä voin myös valmistaa misosoppaa pussista. <3_____<3

Huuh tuli taas pitkä postaus. Ehkä ens kerralla esittelen kämppäni kunhan eka saan noi märijät kalsarini pois näköpiiristä.